Syy kirjoittamiseen

Syy kirjeen kirjoittamiseen

3. Rakkaani! Olen hartaasti halunnut kirjoittaa teille yhteisestä pelastuksestamme, ja nyt tunsin, että minun oli pakko kirjoittaa ja kehottaa teitä taistelemaan sen uskon puolesta, joka on pyhille kertakaikkisesti annettu.

4. Teidän joukkoonne on näet pujahtanut joitakin ihmisiä, joista jo kauan sitten on ollut kirjoitettuna tuomio. Nuo jumalattomat kääntävät Jumalamme armon irstaudeksi ja kieltävät ainoan Valtiaamme, Herramme Jeesuksen Kristuksen.


(Novum jae jakeelta etenevä kommentaari: Juud. 1:3-4)

Varoitus vääristä opettajista

3. Juudas kertoo aikoneensa kirjoittaa rakentavan ja rohkaisevan kirjeen, mutta sitten hän oli kuullut muutamista, jotka turmelivat seurakunnan uskoa. Hän katsoikin sen tähden välttämättömäksi lähettää heille taistelukirjoituksen, kehotuksen Jumalan seurakunnalle taistella uskon puolesta. Heidän uskonsa oli vaarassa turmeltua, ja hyvänä paimenena Juudas kiiruhti heidän avukseen. On mahdollista, ettei Juudas saanut koskaan kirjoittaa suunnittelemaansa rakentavaa kirjettä heidän yhteisestä pelastuksestaan, vaan sen sijaan hän lähetti vain tämän kirjeen. Sillä hän kuitenkin antoi oman merkittävän panoksensa pyhien kirjoitusten kokoelmaan. Usko on "annettu" meille. Me emme ole sitä itse aikaansaaneet. Se on annettu ja uskottu Jumalan omille, ja meidän tulee puolustaa sitä ja säilyttää se.

4. Nämä "ihmiset" eivät nähtävästi vielä olleet päässeet valta-asemaan seurakunnassa. Heitä oli vain muutamia, mutta sekin oli varsin paha asia. Heidän moraaliton oppinsa levisi. He olivat soluttautuneet salaa seurakuntaan, mutta enää he eivät olleet tuntemattomia. Pahin vaara ei siis ollut ulkoapäin tulevan vainon uhka. Sisältä nouseva vihollinen oli vaarallisempi. "Tuomio" on ilmoitettu sekä Vt:ssa että Ut:ssa, sekä suoraan että esikuvien, kuten Kainin, Bileamin ja Kooran avulla (j. 11). 


Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita